Minä kysyin mieheltä että lähdettäiskö lappalaiskoiraleirille 8 viikkoisen pennun, epäsosiaalisen Oktan ja kahden tenavan kanssa ja vieläpä telttaileen? Mies se vaan huudahtaa että juu, mennään vaan! (Epäilen ettei se kuunnellut edes mitä sanoin ... :D  )

Niin me sitten lähdettiin, tosin varasin meille hotellihuoneen, onneksi. Torstaina aurinko paistoi mutta iltaa kohden alkoi taivas tummeta ja vettä tuli aika kiitettävästi taivaalta. Kävin pelastuskoirista kertovalla luennolla, lenkkeilemässä Oktan kanssa kaksin kansallispuistossa ja otettiin hieman agilityäkin. Mesi sen sijaa sai kulkea alueella meidän kanssa ja seurata muiden treenejä. Mesistä sai olla ylpeä, sillä tyttösemme kulki irti koko ajan ja hyvin piti huolen porukassa pysymisessä eikä vaeltanut mihinkään yksinään. Treenien seuraamisen ajan Mesi nukkui meidän jaloissa.

Perjantai alkoi lenkillä kansallispuistossa Oktan kanssa, hotelliin aamupalalalle ja jälkiluennolle kymmeneksi. Sieltä sitten maastoon Oktan kanssa ja paljon vaativampaa jälkeä Okta joutui/pääsi ajamaan mitä on tehnyt. Usko meinasi koiralla loppua muutamaan otteeseen. Sain olla ylpeä kun Okta ajoi kuitenkin jäljen loppuun. Okta on kyllä jännä otus siinä mielessä että kun se tietää pääsevänsä jäljelle niin siitä tulee paljon parempi kestämään ympärillä tapahtuva hälinä.

Sitten me palasimmekin jo kotiin. Mies ei ehkä ole ihan heti lähdössä koiraleirille uudestaan mutta minä olin tyytyväinen leiriin. Pojat tykkäsivät lapsille järjestetystä ohjelmasta etenkin lasten luontopolusta. Mesi näki paljon koiria ja ihmisiä ja olin me tietenkin ylpeitä pennun käytöksestä. Oktan kanssa motivaatio jälkitreeneihin sai vaan lisää kimmoketta. Minä lähtisin vaikka heti uudelle leirille ;)