Sitten minä näin sen, sinisen laatikon hoffin kuvalla. Innoissani nostin laatikon ja puhdistin sen pahimmista pölyistä. Avasin kannen ja haikein mielin nostin vanhempieni koiravainaan takin pois. Alla oli vielä kipeämpiä muistoja. Paljon jälkimerkkejä, joista jokaiseen oli mustalla kapealla tussilla kirjoitettu Ronja. Ronjan vanhat pk-valjaat, noutokapula jossa luki Ronja, näköjään jälkikapuloitakin oli pussillinen. Kyynleeet valuivat silmistäni kun järjestin tavarat, näin itseni 12 vuotta sitten, intoa puhkuen ensimmäisen koirani kanssa treenihin valmistautumassa.
Ronja oli 5 viikon ikäinen kun maksoin koirasta varausmaksun, saman päivänä täytin 18 vuotta. Vuosien haave, josta tuli totta. Ronja, mun ensimmäinen ihan oma koira, ensimmäinen hovawart, elämäni koira. Ronja oli kaikkea sitä mitä koiralta ikinä voi toivoa, mun oma henkivartija. Niin varma, tasainen, turvallinen. Tasan kaksi vuotta sitten vein Ronjan eläinlääkäriin kun koira oli lopettanut syömästä. Istuin ja itkin lattialla kun eläinlääkärit tutkivat, ottivat kokeita ja varoittelivat ettei hyviä uutisia tulis. Sitten mulle sanottiin että kokeillaan Ronjalle lääkitystä, mutta ennuste ei ole hyvä, koiralla pettää maksa. Eläinlääkärin mielestä lääkitystä kannatti kokeilla. Seuraavana päivänä Ronja söi, sitä seuraavana päivänä alkoi oksentamaan, oksensi koko yön ja hengitti vaikeasti. Itkin ja nukuin lattialla koiran vieressä, sanoin ettei enää tarvitse jaksaa. Aamulla soitin eläinlääkäriin ja varasin ajan Ronjalle. Siskoni kanssa saattelimme Ronjan viimeiselle matkalle, käärimme Ronjan omaan peittoon ettei mun tyttöä palelisi. Kiitos Ronja.
Vielä heinäkuussa Ronja oli täynnä energiaa
"Älä itke, pesen pois sun kyyneleet" Jäähyväiset
Kommentit