Niin se talvi taittui kevääseen ja kesä kurkistelee kovasti, vuosi sitten sain viestin puhelimeen että se pentu on nyt vihdoin syntynyt. Tänään siis ihanainen rinsessamme täytti vuoden! Mesi on juuri sellainen hovawart mistä olen haaveillut

Oktan lähdön jälkeen  Mesin tokokurssi päättyi ja talvi jatkui suuremmilla suruilla tässä perhepiirissä, minkä vuoksi ei (julkista) sanottavaa ole ollut.

Toukokuu lähti käyntiin puun ryminällä. Vappuna meidän pihasta suuri mänty sai väistyä varjostamasta ja samalla kaatui iso koivu, pieni koirahäkki purettiin ja leikkimökki palautettiin alkupeäriseen käyttötarkoitukseen tosin puuvarastoksihan se muuttui pian  Kyllä on nyt avara piha! Hain pylvästuijia muutaman kappaleen ja kivikkokasveja sekä orvokkeja pihaa piristämään. Terassista irroitettiin kaiteet pois, nyt on hyvät nakymät siitä pihalle, kunhan meidän patio saadaan käsiteltyä puunsuojalla, kootaan siihen tulevan anopin ylläriksi ostamat puutarhakalusteet, jopas on kiva sitten grillailla kun on paikka missä eväät nauttia 

Kaivoin entisen talonomistajan jättämiä romuläjiä saaden laatat ja tiilet uuteen käyttöön pihalla. Vielä jokin vesiallas ja muutamia kukkia lisää niin alkaisin olla tyytyväinen. Kasvihuone tosin odottaa pystyttäjäänsä ja aita korjaajaa, mutta jos noikin tälle kesälle saadaan niin tyytyväinen saa olla.

Mesin kanssa olemme aloittaneet agilityn, en muistanutkaan kuinka kiva laji sekin on. Mesi oppii todella nopeasti esteet, pujottelukin on jotenkin ihan ylihelppoo Mesistä  Noh, kyllähän siinä tekemistä riittää kun esteet oppii ja minä yritän oppia ohjaamaan. Toko junnaa ehkä enemmän paikoillaan mutta olemme me siinäkin saaneet ainakin yhdessä varmuutta niihin murusiin jotka osataan.

Viikonloppuna olimme kennelpäivillä, Mesi teki kaksi peltojälkeä ja varmasti Mesi jäljesti jokaisen askeleen toisella jäljellä. ekalla alkupätkä meni haahuilemiseen ennen kuin neitonen muisti mikä tää juttu nyt on. Peltojäljet olivat Mesin ensimmäiset, metsäjälkeä on tehnyt viime vuonna. Kyllä tuli taas hinku jäljelle.

Kennelpäivien toko-osuudella saimme kiitosta Mesin perusasennosta (on kuulemma täydellinen ) ja siitä että olen jaksanut tehdä toistoja toistojen perään ihan vain tuon perusasennon pysymisen suhteen. Neljännen koiran myötä sitä uskoo ettei oikotietä onneen ole ja jaksaa pilkkoa liikkeet ihan pieniksi. Nyt jo huomaa että kyllä ne kantaa hedelmää :) Kiitoksia niin kasvattajalle kuin koulutusohjaajalle Minnalle erinomaisesta viikonlopusta!

Lisäilen kuvia pihasta ja vuoden ikäisestä kaunokaisestamme kunhan saan kuvia hovikuvaajilta 

 

 

 

 

 

 

 

Monesta keskikokoisesta monipuolisesta harrastuskoirasta päädyin rotuun lapinporokoira, haaveena uros ja väriltään parkki. Koira löytyi ja meille muutti pieni poronen, jota aloimme kutsua Oktaksi. Halusin koiralle vähän persoonnallisemman nimen kuin edesmennyt Ronja koirani oli, joten äitini ehdotuksesta koira sai saamenkielisen nimen, joka tarkoittaa numeroa yksi. Nimi sopi koiralle loistavaksi jo siksikin että myöhemmin kuulin koiraa kutsuttavan Ykäksi koska se oli ensimmäinen syntynyt pentu siihen pentueesen. Lisäksi Oktan isän kutsumanimi on Uuno

Okta näytti kylläkin pentuna ihan Muumien Nipsulta, ehkä se sitten sitä olikin, pelokas. Oktan kanssa oli tarkoitus harrastuksien kautta päästä kisaamaan mutta mikää meillä ei mennyt oikein putkeen. Okta pärjäsi yksin ihan ok ihan alkuun, sitten koiraan iski paniikki aina kun se jätettiin yskin. Yksinoloa harjoiteltiin, harjoiteltiin ja harjoiteltiin. Lapsesta asti olen koirien kanssa elänyt ja moisen ongelman kanssa aloin olla täysin neuvoton. Käytiin eläinlääkärillä, kokeiltiin lääkityksiä ja harjoiteltiin jälleen yksinoloa. Sitten yhtäkkiä aina paniikki Oktalle iski, se repi meiltä lukuisat ovenkarmit, ulko-ovet, sälekaihtimet, merkkasi sängyt ja sohvat sekä huusi. Koira yritettiin aruhoittaa metalluihäkkiin, se puri itsensä sieltä ulos. Koira yritettiin sulkea tiettyyn tilaan, Okta repi itsensä haavoille ja ovenkarmit olivat pelkkää puunsilppua.

Palasimme aina alkuun, siihen yhteen sekuntiin tottua, rauhoittua ja olla yksin. Pääsimme eteenpäin ja onnellisuus koiran kanssa palasi, kunnes jokin ärsyke sai koiran jälleen taantumaan lähtöpisteeseen. Oktan eroahdistus määräsi meidän elämään, yksi jättö päivässä ja lasten kanssa uimarannoille ja leikkipuistoihin mneot piti sovittaa niin että jompi kiumpi jäi Oktan kanssa kotiin tai kävimme ilman Oktaa jossain vain viikonloppuisin. Arki kulki oktan ehdoilla, aamurutiinit niin että Okta rauhoittuisi jäämään kotiin.

Kun Okta täytti 2 vuotta, yksinolot jälleen sujuivat. Päätimme että Mesi muuttaa meille, sillä aiempien kokemuksien mukaan Okta pärjäsi aina hyvin jos sillä oli kaveri. Viime syksy sujuikin hyvin kunnes ennen joulua tilanne levisi käsiin. Okta aloitti reihumisen, huudon ja merkkailun uudestaan. Kuukausi ja mun takki oli täysin tyhjä. Sanoin miehelle ettei enää, meitä on tässä 2 aikuista, 2 lasta ja toinenkin koira joka taiteilee kaiken arjen toisen koiran ahdistuksen kanssa.

Niin sitten kaikessa hiljaisuudessa tein päätöksen ja Oktalle aloimme etsiä uutta kotia mutta vain maalta, jossa koiraa ei sisätiloihin tarvitse jättää yksin, mieluiten ei yksin ollenkaan. Yllättävän nopeaa löytyikin koti, vanhemman miehen luota joka asui yksinään maalla. Miehen koiravanhus siirtyi paremmille mtesästysmaille ja parhaan ystävän paikka oli auki.

Viimeinen viikko koiran kanssa oli itkuista, syyllistin itseäni hirveästi ja ikävöin Oktaa valmiiksi. Lapsille Oktasta luopiminen sattui valtavasti, eroahdituskoiran tavoin Okta oli mitä nöyrin kotioloissa, Okta oli kaikessa mukana ja rakasti leikkejä lasten kanssa.

Okta muutti uuteen kotiin Juvalle sunnuntaina, itketti ja helpotti. Tämä viikko Mesin kanssa on ollut hiljaista, Mesi etsii ja etsii, tarkastaa jatkuvasti autoa ja katselee meitä kauempaa. Mesi ei ole niin vilkas ja riehakas, enemmänkin vaisu. Päivät Mesi on pärjännyt hyvin, ei ole tuhoja tehnyt. Lenkillä koira on itsensä joten eiköhän se tästä. Nuorempi poika kuljettaa pikkuokta- pehmoleluaan tiukasti kainalossa ja kyselee koska ikävä helpottaa.

Uudessa kodissa Okta on ollut se nöyrä ja rakastettava mamman oma poropoika, on kuulemma heti valloittanut sydämen ja täyttänyt avoinna olleen koiran paikan. Hauskaa uutta elämää mun pieni poroseni !

"Nipsumme" syksyllä 2006. Monesti katson kuvaa ja mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin. Paljon varmaan mutta edelleenkään en tiedä mikä olisi johtanut toivottuun lopputulokseen.

Syyskuu 2006, tässä nukkuu vahti ja vahdittava

 

Kevät 2007, missä pojat, siellä Okta

 

 

 

Pöksistä ja niin se vuosi vaihtui tuoden kasan murheita mukanaan. Uusi vuosi alkoi ensinnäkin koirien ripulin ja allekirjoittaneen flunssan hoitamisella eli nukkuen. Mesin ensimmäinen vuoden vaihde ei neitiä hetkeuttanut. Mesi nukkui keskellä olohuoneen lattiaa jytinästä korviaan lotkauttamalla. Uuden vuoden päivä vietettiin osittain ensiavussa, mies sai jalkansa pakettiin ja kepit avuksi. "Pelkkä" nyrjähdys se onneksi oli, turvonnut ja musta nilkka kuitenkin pisti miestä lepoon.

Minähän vaihdoin heti siihen uudemman ja isomman auton ja kolaroin sen seuraavan päivänä Ei kahta ilman kolmatta niin se lämpöpumppu siihen samaan päivän ehti hajota, kiva näiollä pakkasdilla kun ilp oli ainoa lämmitys kellariakerroksessa, voin kertoa että siellä on k-y-l-m-ä. takuuna tulevaa uutta pumppua saapi tässä hetken odottaa.

Mesin kanssa ensimmäinen tokokurssi päättyi ennen joulua ja saimme palautetta viimeisellä kerralla siitä että Mesi voisi vähän irroitella. Mun ihanainen tunnollinen saksalainen jäykkis tekee kaikki just kuten käsketään ... eikös se tokossa olekin tavoite ? Ja niin me raivasimme tiemme tokokurssi 2:lle active dogille ja tänään siellä ekan kerran kävimme treenaamassa.

Heti saimme kehuja, kuulemma täydellisempää sivulla oloa ei voisi olla Lopuksi koulutusohjaajaa alkoi kauheasti naurattaa kun hän katsoi meitä ja sitten sai naurulta sanottua että häntä aina vaan niin anurattaa kun me olemme niin tunnollisia. Lisäsin itse niin että niin, tällaisia tunnollisia, tylsiä ja huumorintajuttomia , me olemme Mesin kanssa täydellinen pari

Mesi on oppinut tokoliikkeistä periaatteessa täysin paikalla makuun, eli sivulta käskystä maahan ja osaa odottaa. Lisäksi päästää kopeiloimaan itseään liikkumatta perusasennosta. Muut liikkeet ovat aika alussa, käskystä pysähtyy seisomaan ja pysyy paikallaan istumassa sekä seisomassa.  Seuraamista ollaan otettu vain askeleen verran, tunnollisesti kun sitä piti harjoitella. Sivulla Mesi pysyy hyvin ja pitää paikkansa vaikka pyörisin kuinka reilusti. Seuraavaksi lisään seuraamiseen askeleita. Hyppyesteen ja luoksetulonkin Mesi tekee, kummassakin menee vielä kupille. Paikallaan pysyy niin istumassa, maassa kuin seisomassa käskystä, saan mennä kauas ja liikkua koiran sivuilla. Tästä on hyvä jatkaa.

Onhan Mesistä kasvanut mamman mielestä niin kaunis neitonen ettei toista ole laitetaas muutama kuva joulukuulta, jotka on kuvannut vähän lahjakkaampi kuvaaja kuin minä.

 

Pienikin määrä lunta piristää, on niin valoisaa heti.

Mesin kanssa olemme aloittaneet Kaplaksen Marin opastuksella tokoilun ja nyt kaksi tuntia olemme tokon alkeita käyneet. Ollaan otettu luoksetuloa ihan uudella tavalla miten en aikaisempia koiria olekaan opettanut ja seuraamiseenkin taas tuli uusi tapa opettaa Mesia. (Riikalle vinkkeja olisi nyt ;) ) On kyllä kivaa ja eilen saimmekin kehuja kuinka kovasti Mesi on mennyt eteenpäin, meidän blondi <3 Paikallaan oloa ja nopeaa maahanmenoa sekä tokon hyppyestettä ollaan myös tehty. Mesihän ei mikään tykki luonnollisesti hoffina ole mutta mulle oikein soppeli, taidetaan olla molemmat dieseleitä ;) Erityisen tyytyväinen olen Mesin ryhmäkäyttäytymiseen, likka ottaa rennosti tilanteen kuin tilanteen. Mitä nyt vähän uuden ryhmän kanssa pisti pakin päälle, kukaan ei kertonut että samassa hallissa olisi uudet koirat ! Ei siinä montaa minuuttia ihmetelty ku uudet koirat olivat ihan ok ja kuka nyt muista on kiinnostunut kun emännällä on pussillinen nakkeja taskussa =)

Mesi 6kk


Yritin sitten talvisessa ilmassa ottaa kuvia koirista, eihän siitä mitään hitaalla digikameralla tullut tai emännän hitaudella :D Muutama otos kumminkin teille:


Hei, joku tunkee meidän reitille


Lääh ja puuh mutta emmepä pysähdy


Epätoivoinen yritys saada kaikki kakarat yhteen kuvaan xD

Nyt kun remontti on edennyt jonkin verran niin vihdoin taivuimme vaihtamaan toisen henkilöauton pakettiautoon. Olihan sekin hommaa, kytätä nettiä suurin piirtein 24/7 jotta soppeli ajopeli miehelle löytyi :)

Palkitsevalle reissulle lähdimme sitten lauantaina ja kotiin tuomisina meillä oli oikeanvärinen hiace. Väri on tärkeä juttu, sillä niin miehen moottoripyörä kuin meidän entisen sekä jäljelle jäänyt auto ovat hopean värisiä, sama väri piti olla pakettiautolla jotta ne kaikki sopivat pihalle vierekkäin ;)

Saanko esitellä meidän hiace

Koiratkin olivat autonvaihtoreissun aikaan keksineet mitä mukavinta tekemistä tai väittäisin kyseessä olleen meidän pienen hoffinalun.

" Ai mikä reikä, ai toi tossa, taas mua syytetään, SE EN OLLUT MINÄ vaan toi kakara."






"Mää en ainakaan näe mitään reikiä sohvassa."


"Me ollaan tässä vain nukuttu koko pitkä päivä, niin."